Kaupungin hallinnoimien kulttuurikeskusten johto ryhtyi varsin epäkunniakkaaseen ja pääosin nimettömään puskahyökkäykseen yksityistä kulttuurikeskus Korjaamoa vastaan (HS 21.6.). Korjaamon toimintaa voi perustellusti kritisoida monista lähtökohdista, mutta uutiseen päätyneet argumentit olivat halpamaisia ja nurjia.
Moni kaupungin virkakunnan toimija ilmeisesti kokee Korjaamon toimintaan sijoitettujen niukkojen määrärahojen olevan juuri itseltään pois. Kuitenkin Korjaamon omarahoitusosuus hakee kulttuurikeskusten joukossa vertaistaan. Kaupungin kulttuuritoimen kannalta Korjaamo onkin koko lailla hyvä bisnes; tuottaahan se runsasta ja monipuolista ohjelmaa verraten vähin taloudellisin avuin. Kulttuurin ja taiteen sisällöistä ja tuotantojen ammattitaidosta voi olla vapaasti mitä mieltä haluaa, kunhan muistaa, etteivät kaupungin omatkaan tiili- ja kaakelilaatikot yllä suinkaan aina napakymppeihin.
Korjaamo on kiinnostava myös pilottina ja näyteikkunana koetellessaan julkisen ja yksityisen, pysyvän ja vierailevan rajaa. Lisäksi se houkuttelee kulttuurin pariin uusia yleisöjä ja ryhmiä, joita perinteinen kulttuurikeskus-tarjonta kiusallisen heikosti tavoittaa.
Yksityisen ja julkisen rahan liitto kulttuurin ja varsinkin sen puitteiden tuottamisessa on tulevaisuutta, piti ajatuksesta tai ei. Samoin huomista ovat kulttuuritilojen monikäyttöisyys ja modulaarisuus, jäykät reviirit eivät.
Savoy-teatterin tuottaja Sampo Laurikainen laski jutussa Korjaamon synniksi myös sen, että tila oli vuokrattavissa Jaguar-automerkin juhliin juuri iltana, jona olisi kuulemma pitänyt ”luoda tapahtumia, jotka eheyttävät ihmisiä ja tekevät kaupungista hyvän elää”. Ihan tavallinen, eheytyksen ja hyvän elämän tarpeessa oleva veronmaksaja voi olla kulttuurituottaja Laurikaisen kanssa perustellusti eri mieltä.
On varsin mainiota, että väljinä iltoina tilaa vuokrataan yksityisille yrityksille ja henkilöille. Tällainen aktiivisuushan kerryttää juuri kassaa, joka turvaa kokeellisemmat sisällöt pienille yleisöille. Samalla kaupungin kirstuunkin kohdistuu vähemmän odotuksia. Kaikki voittavat.
Onneksi Laurikainen kiinnitti huomion myös todellisempaan epäkohtaan. Moni kaupungin kokonaan hallinnoima kulttuurikeskus viettää suhteellisen uneliasta elämää, varsinkin näin kesän kynnyksellä. Toisin on Korjaamon laita. Varsin kiinnostavaa olisikin nähdä vertailu siitä, miten monta aktiivista päivää ja iltaa kukin kulttuurikeskus onnistuu tuottamaan suhteessa käytettävissä oleviin julkisiin resursseihin.
Vielä rajumpiin päätelmiin voitaisiin tulla, kun katsottaisiin, miten kaupungin tuki jakautuu keskusten välillä kävijää kohden. Korjaamoa voi kritisoida ja hämmästellä. Rehellisyyttä olisi samalla tunnustaa, että joillakin alueilla se kelpaisi malliksi myös kaupungin omille tekijöille.
