Vain punaista ja vihreää

Nyt-liite 12/2007 esitteli aukeaman voimin Osku Pajamäen (sd.) ja Johanna Sumuvuoren (vihr.) eduskuntapyrinnöt ratkaisseen vaali-illan tunnelmia. Molemmat olivat varmasti erinomaisia ja lahjakkaita ehdokkaita, Sumuvuori on jälleen kansanedustajakin, mutta jokin ihmetyttää.

Helsingissä ja Uudellamaalla, Nytin levikin pääalueella, taitaa suurimman puolueen asemaa pitää hallussaan kokoomus. Eivät liioin RKP ja keskusta ole alueella aivan pieniä pelureita. Silti toimittajien valinta yhdisti tälläkin kertaa vain punaista ja vihreää. Luulisi keskustan ja oikeistonkin
joukoista löytyneen edes yhden kiinnostavan pienten ikäluokkien ehdokkaan.

Nytin edellinen numero 11/2007 esitteli kärsivällisesti Teemu Mäen ja Steen1:n eli Seppo Lampelan luvalla sanoen pökerryttävän naiiveja käsityksiä kommunismin olemuksesta. Punainen ja vihreä - höystettynä sinimustalla populismilla, joka tarjoaa kai kaupunkilaisille liberaaleille eväitä jonkinlaiseen ylemmyydentuntoon, ovat olleet Nytin yhteiskunnallisten juttujen päävärit jo muutaman vuoden ajan.

Vaikka Nytin jutut on kirjoitettu tasapainoisesti ja varmasti hyvää journalistista tapaa noudattaen, on sääli, että aihevalinnoissa näkemys ei taida riittää toimituksen omaa maailmankuvaa laajemmalle. Se voi olla harmi sekä Nytin tekijöiden että lukijoiden kannalta. Kaikki viisaus kun ei asu eduskuntasalin vasemmalla reunustalla, eivätkä kaikki ideat jalostu prekariaatin, aktivistien ja radikaalin viherpunan tupailloissa.

Pekka Mattila, VTT
(häpeilemättä kok.)